Kouvolan Sotaveteraanien joulujuhla 19.12.2019

Kouvolan Sotaveteraanit

Yhdistyksen joulujuhla vietettiin 19.12.2019 Kouvolan seurakunnan leirikeskus Puhjonrannassa. Tilaisuuteen osallistui kaikkiaan 128 osanottajaa. Sali oli täynnä iloista osanottajajoukkoa. Ohjelmassa oli Pohjois-Kymen Sotilaspoikakuoron esityksiä Pekka Ainalin johdolla, yhteislaulua Terhi Paukun johdolla, rovasti Juha Pesosen jouluevankeliumi virastokielellä ja tietysti monipuolinen jouluateria. Kouvolan lakritsi oli muistanut osanottajia lakritsipusseilla. Pussin saivat myös leirikeskuksen keittiöhenkilökunta.

Tässä tilaisuudessa Leena Vierre ja Liisa Haimi saivat oman Sotaveteraaniliiton mitalin. Lasse Niemiselle puheenjohtaja Arto Mikkonen luovutti sotaveteraaniliiton kultaisen ansiomerkin.

Lasse Nieminen vasemmalla saa kultaisen ansiomerkin Arto Mikkoselta.

Kuvassa iloinen henkilökunta lakritsipusseineen.

Ruokailua odottaen vasemmalta lukien Katri Kari, Antero Korhonen, Helka Huttunen ja Kalevi Horppu.

Sotilaspoikakuoro esiintyy Pekka Ainalin johdolla.

Juha Pesonen lukee jouluevankeliumia.

 

Teksti Toivo Hartikainen

Kuvat ”Roope” Pertti Nieminen

Kouvolan Sotaveteraanien naistoimikunnan kerhopäivä 2.12.2019

Kouvolan Sotaveteraanien naistoimikunta vietti vuoden viimeistä kerhopäivää 2.12.2019 Kouvolan Seurakuntakeskuksessa jouluisissa merkeissä. Kerhopäivän ohjelmassa oli joululauluja ja hartaus kirkkoherra Keijo Gärdströmin pitämänä. Joulupuuro, kahvit joulutortut maistuivat hyvin.

Tälle tilaisuudelle oli erikoista Kouvolan Sotaveteraanien hallituksen päätös palkita pitkään veteraanityötä tukeneita seurakunnan työntekijöitä. Sotaveteraaniliiton mitalilla muistettiin paikalla olleita henkilöitä.

Kuvassa vasemmalta oikealle Olavi Mäki-Patola, Lasse Karppela, Kaija-Liisa Lindberg, Henna Myller, Mari Lehtinen, Ritva-Liisa Marttila, Sanna Ahtiainen ja Merja Rossi. Tilaisuudesta olivat poissa Ulla Koskinen, Kyösti Finer, Leena Vierre ja Liisa Haimi. Heille mitalit luovutetaan myöhemmin.

 

Kuva ja teksti Toivo Hartikainen

Kouvolan Sotaveteraanien syyskokous 14.11.2019

Kouvolan Sotaveteraanien syyskokous 14.11.2019 pidettiin Kouvolassa Tuulensuojan tilassa. Syyskokous aloitettiin Pohjois-Kymen Sotilaspoikien kuoron esittämillä ”Kaikukoon nyt laulu…” ja ”Suomi on hyvä maa” lauluilla.

Syyskokouksen puheenjohtajana toimi Marjatta Nykänen. Kokouksessa käsiteltiin vuoden 2020 toimintasuunnitelma ja talousarvio. Nämä hyväksyttiin hallituksen esityksen mukaisesti. Henkilövalinnoissa puheenjohtajana jatkaa Arto Mikkonen. Hänellä alkaa 15. toimintavuosi yhdistyksen johdossa.

Erovuoroisten tilalle valittiin vuosiksi 2020 – 2021 Kari Korkalainen [varalla Erkki Halonen], Antero Korhonen [Pentti Kivi] ja Marja-Leena Palmumaa [Sirkka Kakko]. Edesmenneen Onni Sarilammen tilalle vuodeksi 2020 valittiin Arja Hinkkanen [Toivo Hartikainen] ja Eila Forsströmin tilalle valittiin Reijo Pajuoja [Helena Teljamo]. Hallituksessa jatkavat vuoden 2021 Kaarlo Kantokari [Pekka Jokinen], Jaakko Nuppola [Kalevi Räty]. Hallituksen kokoonpano pieneni yhdellä jäsenellä.

Toiminnantarkastajina jatkavat Ville Vaulaste ja Timo Pajarinen, varalla Raimo Kinnunen ja Tauno Kurronen.

Hallituksen järjestäytymiskokouksessa 11.12.2019 varapuheenjohtajaksi valittiin vuodelle 2020 Kaarlo Kantokari. Toiminnanjohtajana jatkaa Toivo Hartikainen. Eri toimikuntien vastuuhenkilöinä toimivat:

Hengellinen toiminta Helinä Hartikainen

Tuulensuojatoimikunta ja kuorotoiminta Jaakko Nuppola

Majan ohjelmatoimikunta Kaarlo Kantokari

Naistoimikunta Marja-Leena Palmumaa

Seppeletoimikunta Erkki Halonen

Anjalankosken Sotaveteraanikerho Reijo Pajuoja

Elimäen Sotaveteraanikerho Arja Hinkkanen

Inkeroisten – Anjalan Sotaveteraanikerho Pentti Kivi

Jaalan Sotaveteraanikerho Arja Hinkkanen

Kuusankosken Sotaveteraanikerho Antti Jokinen

Valkealan Sotaveteraanikerho Antero Korhonen

 

Teksti: Toivo Hartikainen

Kuva: Pertti ”Roope” Nieminen

Arkistokuva, puheenjohtaja Arto Mikkonen,

Joulukorttiaskarteluilta Sotilaskodissa

Marraskuun 15. päivänä Valkealan Sotilaskodissa askarreltiin joulukortteja sotiemme veteraanien kunniaksi. Sotilaskotisisar Aina Penttilä sai idean vuosi sitten Kymenlaakson Sotaveteraanien pikkujouluissa, johon hän osallistui mummon tukena. Sotaveteraanien mukaan joulun vietto on muuttunut merkittävästi vuosien ajan. Esimerkiksi postikortteja lähetetään aina vain vähemmän, eikä joulua välttämättä vietetä perheen tai suvun kesken kotona. Penttilä halusi yhdistää varusmiehet, sotaveteraanit ja sotilaskotitoiminnan.

Valkealan Sotilaskotiyhdistyksen askartelujaoston puheenjohtajana Penttilä haki yhdistykseltä tukea tarvikkeita ja postimerkkejä varten. Tapahtuman tiedotuksesta vastasi varusmiestoimikunta, joka ikuisti tunnelman lukuisilla valokuvilla.

Askarteluiltaan osallistui myös MTV3:n toimittaja Mika Tommola. Hän haastatteli varusmiehiä heidän jouluperinteistään ja ajatuksistaan sotaveteraaneja kohtaan. Illan tunnelma oli hyvin lämminhenkinen. Varusmiehistä välittyi aito ilo ja halu ilahduttaa sotaveteraaneja joulukorteilla.

Varusmiehet ja sotilaskotisisaret askartelivat reilut 386 joulukorttia. Kortit on toimitettu Kymenlaakson sotaveteraanipiiri ry:n toimistoon jaettavaksi. Illasta jäi päällimmäisenä mieleen sotaveteraanien arvostus, välittäminen ja hyvä tahto.

Satunnaisia lainauksia tapahtumaan osallistuneilta:

”Hyvää joulua ja onnellista uutta vuotta!” – kolmannen sukupolven alikersantti

”Kiitos kaikesta, että olette taistelleet maamme puolesta, me pidämme huolen loppuajasta” – viestimies

”Te parhaat vuodet annoitte puolesta isänmaan ja vastuun suuren kannoitte te aikaan vaikeaan. On joukko harvalukuinen, vaan ei unohdu työ. Niin kauan kansa muistaa sen, kun Suomen sydän lyö. Kiitos kaikesta, mitä olette tehneet maamme puolesta!” – Karjalan Prikaatin varusmies

 

Sankarivainaja, sotamies Kalervo Valdemar Törhösen siunaustilaisuus 6.12.2019

Sankarivainaja, sotamies Kalervo Valdemar Törhösen siunaustilaisuus toimitettiin sotilaallisin kunnianosoituksin Inkeroisten Karhunkankaan kappelissa perjantaina 6.12.2019.

Arkunkantajina toimivat omaiset. Karjalan Prikaati asetti kunniavartion arkun ääreen.
Siunauksen toimitti Karjalan Prikaatin kenttärovasti Sanna Timonen. Muistotilaisuus pidettiin välittömästi hautaustilaisuuden jälkeen Stora Enson tehtaankerholla Inkeroisissa.

Kirkosta poistuttiin Narvan marssin soidessa seuraavasti:

Kenttärovasti, arkku kantajineen, lähimmät omaiset, Puolustusvoimien edustaja ja muu saattoväki. Haudalle Reserviläisjärjestöt asettivat kunniavartiomiehet.
Kantajat nostivat arkun hautapaikalle ja laskivat sankarivainajan hautaan. Tämän jälkeen kantajat tekivät yhtä aikaa kunnianosoituksen vainajalle, kääntyivät ja poistuivat haudan ääreltä. Kun arkku oli laskettu hautaan, hauta lapioitiin umpeen. Haudan peittämisen jälkeen hautakumpu peitettiin havuilla. Kalervo Törhösen Taipaleenjoelta löysi venäläinen pariskunta heinäkuussa 2018. Tunnistus tehtiin tuntolevyn osan ja DNA:n avulla.

Siunaustilaisuuteen osallistui 50 henkilöä. Hautakummun peittämisen jälkeen omaiset laskivat kukkatervehdykset. Puolustusvoimien seppeleen haudalle laski everstiluutnantti Jari Heikkinen. Ylikersantti Pentti Kivi laski Kouvolan Sotaveteraanit ry:n seppeleen ja rovasti Eija Murto laski Anjalankosken seurakunnan seppeleen.

Muistotilaisuudessa Anjalankosken seurakunnan Capella-kvartetti esitti muutaman laulun. Kenttärovasti piti puheen ja Mika Mäkelä kertoi Kalervo Törhösen löytämisestä Taipaleenjoelta ja tuomisesta kotimaahan. Kunnialaukaukset ammuttiin arkkua hautaan laskettaessa kolme kertaa.

Teksti: Pentti Kivi

Kuvat: Lassi Ukkola

Virolahden Sotaveteraanikerhon joululounaalla muistettiin ansioituneita henkilöitä

Perinteisellä Virolahden Sotaveteraanikerhon joululounaalla 27.11.2019 muistettiin ansioituneita Virolahden Sotaveteraanikerhon jäseniä sekä omassa työssään Virolahden sotaveteraaneja tukeneita henkilöitä.

Suomen Sotaveteraaniliiton mitali myönnettiin eläkkeelle siirtyvälle Virolahden kunnanjohtajalle Osmo Havuaholle. Virolahden Sotaveteraanien pöytästandaari luovutettiin Kaakon Kuntohoidon hierojalle Päivi Salakalle sekä Palveluyhdistys Ratevan fysioterapeutille Mirja Raitiolle.

Suomen Sotaveteraaniliiton kultaisen ansiomerkin saivat Silja Korpas, Timo Yrjölä ja Pekka Vihanta.

 

Suomen Sotaveteraaniliiton mitali myönnettiin eläkkeelle siirtyvälle Virolahden kunnanjohtajalle Osmo Havuaholle. Virolahden Sotaveteraanien pöytästandaari luovutettiin Kaakon Kuntohoidon hierojalle Päivi Salakalle sekä Palveluyhdistys Ratevan fysioterapeutille Mirja Raitiolle.

 

Riitta Kydölle Suomen lippu

Riitta Kydölle Suomen lippu.

Kaakon Kuntohoidon perustaja ja omistaja Riitta Kytö jäi eläkkeelle. Lähtöjuhlassa 2.10.2019 Virolahden Sotaveteraanikerho muisti Riitta Kytöä lähes neljänkymmenen vuoden yhteistyöstä luovuttamalla Suomen lipun. Riitta Kytö on aiemmin saanut v 2006 Sotaveteraaniliiton ansiomitalin sekä Virolahden Sotaveteraanit ry:n pöytästandaarin.

Vasemmalta lipun luovuttajat Timo Alo ja Matti Leikkonen sekä Riitta Kytö

 

Teksti Matti Leikkonen

Kuva Eila Leikkonen

 

 

Piirin neuvottelupäivä järjestettiin Puhjonrannassa 4.10.2019

Piirin neuvottelupäivä järjestettiin Puhjonrannassa 4.10.2019. Osanottajia oli kaikista yhdistyksistä sekä kerhoista yli 40 henkilöä.

Puheenjohtaja Arto Mikkonen toivotti osanottajat perinteiseen neuvotteluun tervetulleiksi. Avaussanoissa hän toi esille liiton toiminnan tämänhetkiset tavoitteet ja Rintamaveteraanien kanssa tehtävät yhteistyön eri muodot.

Tilaisuuden alussa evl Timo Hartikainen luovutti Erkki Vuoristolle tammenlehvämerkin käyttöoikeuden. Neuvottelupäivän aikana piirin perinnevastaava Eero Mattila esitteli tämänhetkisen tilanteen Kymenlaakson piirissä. Vesa Kangasmäki esitteli Wanhan Veteraanin tilan ja toiminnan.

Toiminnanjohtaja Toivo Hartikaisen johdolla käsiteltiin ajankohtaisia asioita ja vuoden 2020 toimintakalenteria. Eila Kohopää toi esille omassa puheenvuorossa veteraaneille tulevat eri palvelutarjonnat 1.11.2019 ja niiden valvonnan yhdistyksen puolelta. Juha Pesonen esitteli hengellisen toiminnan tapahtumat vuonna 2020.

Teksti Toivo Hartikainen

Kuvat Eero Mattila

 

Piirin virkistyspäivä 16.8.2019

Kymenlaakson Sotaveteraanipiirin virkistyspäivää vietettiin 16.8.2019 Kymenlaakson Opiston alueella aurinkoisessa kesäsäässä. Tulokahvien aikana kuultiin kuulumiset ja viimeiset sairaudet. Päivän ohjelma alkoi piirin puheenjohtaja Arto Mikkosen tervetulotoivotuksin. Opiston rehtori Olli Laurila kertoi opiston historiasta ja kyselyn jälkeen totesi joukossa olevan myös opiston käyneitä osanottajia. Puheenjohtaja luovutti pitkään jatkuneesta hyvästä yhteistyöstä opistolle sormustaulun. Päivän tilaisuuteen osallistui n. 190 henkilöä. Toimitsijoina oli Karjalan prikaatin varusmiehiä sekä ensiavussa Kouvolan punaisen ristin osaston partio.

Varsinainen ohjelma aloitettiin Kouvolan Soittokunnan tunnin mittaisella konsertilla johtajanaan Iiro Palosara sekä juontaja/laulaja Ismo Saarikivi. Soittokunta viettää syksyllä 120-vuotisjuhlia. Kappaleet olivat tuttuja aina Säkkijärven polkkaan saakka. Usean osanottajan jalka alkoi liikkua musiikin tahdissa.

Kouvolan Soittokunnan johtaja Iiro Palosara ja juontaja/laulaja Ismo Saarikivi.
Karhula-Kymin edustajat Kari Tiusanen, Hannu Valjus, Matti Kunnas ja Esko Pohju nauttivat konsertin annista

Konsertin jälkeen ruokailtiin ja osallistuttiin sopivasti porrastaen luontopolkuun, tikan- ja petankkipallon heittoon. Luontopolulla olleet kysymykset ja tunnistettavat kuvat olivat tällä kertaa tavallista vaikeammat. Naisten sarjan voittaja Maija Alatalo Kouvolasta oli tietävin saaden 10 pistettä. Miesten sarjan voitti Kauko Suurnäkki Hamina-Vehkalahden yhdistyksestä tuloksella 9 oikein. Joukkuekilpailun voitti Kouvolan Sotaveteraanien joukkue [Maija Alatalo, Kaarlo Kantokari, Sirpa Leino ja Laila Laine]. Tikanheiton parhaat olivat Anita Pöntynen Kouvolasta, Kauko Suurnäkki Haminasta ja Reino Pietikäinen Miehikkälän yhdistyksestä. Petankkipallon parhaat olivat Helena Teljamo Kouvolasta ja Teuvo Dufva Hamina-Vehkalahden yhdistyksestä.

Piirin sosiaalineuvoja Eila Kohopää piti ennen kotiinlähtöä tietoiskun veteraanien ja puolisoiden sekä leskien etuisuuksista. Päiväkahvien jälkeen oli kotiinlähdön aika ja toivotettiin tapaamisiin vuoden kuluttua uudelleen.

Kymenlaakson opiston rehtori Olli Laurila on saanut opistolle sormustaulun.
Luontopolun paras Maija Alatalo on juuri saanut palkinnon.

 

Teksti: Toivo Hartikainen

Kuvat: Roope Nieminen

 

 

Veteraanien valtiollisten mitalien luovutustilaisuus, Kouvola 25.4.2019

Kouvolan Sotaveteraanit järjesti 25.4.2019 kevään viimeisen kerhopäivän yhteydessä tasavallan presidentin 27.4.2019 myöntämien mitalien luovutustilaisuuden. Juhlaa juhlisti Kouvolan Sotaveteraanikuoron perinnettä jatkava Pohjois-Kymen Sotilaspoikien kuoro. Tilaisuuteen oli saapunut mitalia vastaanottamaan yhdeksän veteraania ja kaksi veteraanien omaista. Lopuille viidelle veteraanille mitali käydään luovuttamassa heidän kotonaan henkilökohtaisesti.

Mitalin saajat vasemmalta lukien Vappu Kansikas, Kerttu Koho, Kirsti Korhonen, Aune Koskinen, Martti Luukka, Eino Spolander, Veikko Tirronen, Allan Valto ja Valma Valto

 

Tilaisuudessa luovutettiin myös Sotilaspoikien kuorossa yli kymmenen vuotta esiintyneille laulajille Sotaveteraaniliiton mitali. Kuvassa on mitalin saaneet kuoron laulajat yhteiskuvassa.

Kuvat ja teksti Toivo Hartikainen